Lapsena minä ja kaverini leikimme monenlaisia leikkejä. Perinteisten hippaleikkien ja kirkonrottien seassa oli myös lapsuudessani täysin hyväksyttävää alkukantaista larppausta. Tiesimme tosin jo silloin, että keskiaika on mielikuvitusleikeissä aivan yliarvostettua, joten olimme erilaisia ja esitimme elementtien hallitsijoita.
Tässä leikissä oli tosin pari ongelmaa.
1. Leikkijöitä oli useimmiten viisi tai enemmän.
2. Jokainen tahtoi olla vesi.
Ensimmäinen ongelma ratkaistiin helposti - ja lasten tapaan äärimmäisen julmasti - potkimalla aina muutama ulos leikistä, katselemaan kateellisena sivusta. Itsekin olin useasti tässä joukossa.
Toinen ongelma oli sitten vaikeammin ratkaistavissa. Usein ala-asteen välitunnit menivät kokonaan väitellessä, kuka saisi olla vesi. Lopulta se jokaisessa lapsiryhmässä oleva säälimätön diktaattori jakoi elementit ja se, joka sai harteilleen vihatun maan murtui korviariipivään itkuun useammin kuin kerran.
Itse olin usein tuli tai ilma ja se kelpasi minulle oikein hyvin, vaikka tahdoin salaa sydämessäni olla vesi. Jälkeenpäin ajateltuna tuntuu siltä, että tahdoin vettä vain sen takia, kun kaikki muutkin tahtoivat. Kaveripiirini diktaattori oli kuitenkin aina vesi. Aina.
Muistellessa näitä herää kysymys. Mikä siinä vedessä oikein kiehtoi? En saa mieleeni yhtään ajatuksia tai mielipiteitäni noilta ajoilta. Ehkä vesi oli vaan niin kaunista tai helppoa ja meidän leikeissämme veden hallitsija kykeni muuttumaan merenneidoksi.
Leikit olivat kanssa hyvin omaa napaa tuijottavia ja koskaan ei tehty yhteistyötä, huidottiin vain hauskoja pyörremyrskyjä ja tulipalloja ilmaan ilman mitään järkevää syytä.
Vanhetessani olen todennut, että elementit yksissään ovat voimakkaita ainoastaan tuhoamisessa, mutta yhdessä niitä voi hyödyntääkin. Purjevene liikkuu ilman ja veden voimasta. Tulta ei saa edes syttymään ilman maata tai ilmaa.
Pienenä en tiennyt, tai tarkemmin sanottuna en osannut päättää, mikä elementtini on. En oikein osaa nytkään.
Maa... sitä käy sääliksi. Kunnioitan maata ja se on mielestäni niin kaunis, mutta jotenkin tylsä. Se on liian pysyvää, ei ailahtele niin paljoa ja sen liikkeitä pystyy ennakoimaan ja tarkkailemaan helposti.
Ilma alkaa jo kiehtomaan, mutta se on niin vaikeasti määriteltävissä. Liittyykö ilmaan sää? Entäpä avaruus? Pidin ilman leikkimisestä vain sen takia, kun pystyin lentämään. Nykyäänkiin ilma houkuttelee minua vain lentämisen takia.
Vesi on hypnoottista. Sen voima ja kauneus, joka kiehtoo kaikkia pieniä lapsia. Vesi on elämän edellytys. Maapallon pinta-alasta, kuten ihmisen ruumiistakin 70 % on vettä. Jos hallitsisi vettä hallitsisi samalla koko maailmaa.
Lopulta erilaisten nettitestien perusteella päädyin siihen tulokseen, että elementtini on tuli. Jokaisen sisällä asuu pieni pyromaani ja joillain ihmisillä se pääsee vain enemmän valloilleen. Itse taidankin kuulua jälkimmäisiin. Tykkään asioiden polttamisesta, mutta se on sellaista tavallista papereiden ja kepukoiden polttamista. Suurin tuhkaksi asti polttamani asia on tuoli.
Olet tuli! Tuli on sinun elämäsi dominoiva elementti. Varo, ettet polta ihmisiä elävältä!
Pitää muistaa.
(tulipas kieroutunut lähtö blogille...)
