perjantai 27. heinäkuuta 2012

Hävisin

 Viime aikoina olen hävinnyt monta kertaa (taas hävisin). Te, jotka tiedätte tämän pelin luultavasti hävisitte jo tässä vaiheessa.

 Mistä on kyse?
 Peli on maailmanlaajuinen ja leviää joka päivä eteenpäin. Pelin idea on, että peliä ei saa muistaa. Peliä on mahdotonta voittaa, sillä se jatkuu loputtomiin. 

 Pelissä on vain kolme yksinkertaista ja Wikipediasta kopioitua sääntöä: 
1. Kaikki pelistä tietävät pelaavat sitä.
2. Aina kun ajattelet peliä, häviät.  
3. Häviö täytyy myöntää ääneen.

 Tänään huusin kovaan ääneen yksin kotona ollessani "HÄVISIN!". Myöhemmin päivällä hävisin taas ja sain häviöni myöntämällä veljenikin häviämään.

 Sain tietää pelistä noin neljä vuotta sitten. Katsoin Yleltä tulevaa tiededokumenttia ihmisen muistista. Muistan ohjelmasta vain sen, kuinka koehenkilöitä ensin kiellettiin ajattelemasta jääkarhuja ja jääkarhut palasivat aina vain heidän ajatuksiinsa. Kun heitä taas pyydettiin ajattelemaan jääkarhuja, ei melkein kukaan muistanut niitä ajatella.
 Ohjelman lopussa juontaja kertoi Pelin säännöt ja siitä se sitten lähti.

 Hävisitkö?

7 kommenttia:

  1. Häviin tätä aina välillä, mutta en myönnä sitä koskaan ääneen. Aattelen vaan mielessäni, että ei taas.

    Onneks toi ei oo jääny päähän häiritsevästi (ainakaan vielä), vaikka oon välillä pelänny, et toi jää kiusaamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tää mielessä lähes joka päivä :(

      Poista
  2. Hävisin. Häviän koko ajan, koska kun ajattelen häviämistä, ajattelen peliä ja häviän taas.

    VastaaPoista